Käyttökokemuksia

Teemme päivittäin valintoja. Valinnoillamme on vaikutusta ympäristöömme ja hyvinvointiimme. Valitsemalla kaasuauton, teet ekoteon.

Käyttökokemuksia, Porvoo

Tälle sivulle olemme koonneet käyttäjien kokemuksia kaasuautoista, kaasuautoilusta ja konversioista. Lue alta, miten kaasuauto sopivat päivittäiseen käyttöön eri tarpeisiin ja erilaisille käyttäjille.

DSC_0171

"KAASUAUTOLLA HILLITSEMME PERHEEN PÄÄSTÖJÄ"

Porvoolainen tanssija-koreografi Panu Varstala hankki ensimmäisen kaasuautonsa viime vuonna. Syitä hankintaan oli kolme: ympäristö, rahallinen säästö – ja taide.

”Kaasuautoiluni lähti liikkeelle Trash Heroes -taideprojektista. Aloitimme 2015 pyöräprojektin, jossa levitämme tanssin ilosanomaa ja haastamme ihmiset pitämään huolta ympäristöstään”, kerkkoolainen tanssija-koreografi Panu Varstala kertoo.

Trash Heroes -projektissa Varstala ja Antti Lahti liikkuvat kuormapyörillä ja äänentoisto toimii aurinkoenergialla. Pidemmillä keikoilla käytössä on ollut polttomoottorilla toimiva pakettiauto.

”Sain oivalluksen, kun yksi ystäväni hankki kaasuauton ja kuulin, että biokaasulla ajaminen on huomattavasti ekologisempi vaihtoehto. Tajusin, että siinä olisi hyvä perhe- ja keikka-auto. Peräkärry perään ja biokaasulla matkaan!”

Varstalan perheeseen kuuluu Panun lisäksi näyttelijä Ria Kataja, kolme lasta ja koira sekä dieselauto “Pantteri” ja viime vuonna hankittu kaasuauto “Black Widow” eli Volkswagen Passat 1,4 EcoFuel.

”Kaasulla ajaa rapiat 400 kilsaa ja bensalla suunnilleen saman verran, jos tarvis.”

Tankkaus käy kuin tanssi

Varstala hankki ”Mustan Lesken” viime vuonna porvoolaisesta HF-Autotalosta, joka myy mm. Ruotsista tuotuja käytettyjä kaasuautoja.

”Ruotsista tulleissa autoissa on hyvä hinta-laatusuhde. Moni kuvittelee, että kaasuautot maksavat paljon enemmän, mutta ne ovat suunnilleen samoissa hinnoissa kuin bensa- ja dieselautotkin.”

Tankkaus on ollut helppoa ja asemat on löytyneet helposti Gasumin sivuilta.

”Etelä-Suomi on hyvin hallussa, mutta jos lähtee Kainuuseen tai pohjoiseen, on vähän hankaluuksia löytää asemia. Onneksi niitä tulee koko ajan lisää.”

Noin tonni säästöä vuodessa

”Olen ollut kovin tyytyväinen. Veikkaan, että kaasuautolla perheemme säästää noin tonnin vuodessa”, Varstala laskee.

Suunnitelmissa onkin nyt myös ”Pantterin”, perheen dieselauton, vaihtaminen kaasuautoksi.

Varstala pitää tällä hetkellä biokaasulla ajamista ympäristöystävällisenä ja nopeana keinona vähentää liikenteen päästöjä.

”Yksityisautoilu on kinkkinen asia, jonka kanssa painin. Minulle on tärkeää, että tiedän, mikä merkitys ajamisellamme on luonnon kannalta. Haluan säilyttää oman mielenterveyteni ja aidosti pienentää hiilijalanjälkeäni, siksi valitsin biokaasuauton.”

 

”BIOKAASULLA AJAMINEN ON KIERTOTALOUTTA”

Porvoon kaupunginvaltuutettu Outi Lankia hankki ensimmäisen kaasuautonsa reilu puoli vuotta sitten ilmastosyistä. Muutama kuukausi sen jälkeen hänet bongattiin nettikeskustelusta Kaasuautoilijat-yhdistyksen hallitukseen.

”On yllättävää, miten vähän ihmisillä on tietoa kaasuautoista”, Porvoon kaupunginvaltuutettu, ympäristötieteen FM Outi Lankia hämmästelee.

”Valveutuneemmatkin ystäväni ovat kyselleet ”siis minkä auton sinä olet hankkinut ja missä sitä voi edes tankata?”. Se on kummallista, kun tietää, miten hyvä valinta kaasuauto on sekä taloudellisesti että ympäristön näkökulmasta.”

Lankia on aina ollut kiinnostunut liikkumisensa päästöistä ja suosinut lyhyillä matkoilla polkupyörää.

Kun hän siirtyi viime vuoden alussa töihin Helsinkiin, ajokilometrit ja päästöt kasvoivat reippaasti. Samalla auton vaihtaminen kaasuautoksi tuli ajankohtaiseksi.

Nyt alla kehrää Audi A4 G-tron, jota perhe tankkaa vain biokaasulla.

”Säästän kaasuauton avulla polttoainekuluissa, mutta erityisesti kyseessä oli ilmastoteko, jolla pienennämme viisihenkisen perheemme hiilijalanjälkeä.”

Hiilidioksidipäästöjen lisäksi Lankia haluaisi ihmisten kiinnittävän huomiota pienhiukkaspäästöihin, jotka aiheuttavat mm. hengitystiesairauksia ja sydän- ja verisuonitauteja.

”Pienhiukkaspäästöillä on vaikutusta lähiympäristöön, siihen ilmaan, jota hengitämme tässä.  Biokaasulla ajaminen ei tuota lainkaan hiilidioksidi- eikä hiukkaspäästöjä.”

Biokaasu – tulevaisuuden suunta

”Liikkumistavat ovat monipuolistuneet, tarjolla on jo useita erilaisia vaihtoehtoja – ja kaasuauto on yksi erittäin hyvä vaihtoehto”, Lankia korostaa.

Hänen mukaansa kaasuauto on monille esimerkiksi sähköautoa realistisempi vaihtoehto niin hinnaltaan kuin toimintasäteeltään.

”Kaasuautot ovat jääneet sähköautojen jalkoihin ihan syyttä.”

Biokaasussa on myös se hyvä puoli, että sen valmistukseen käytetään mm. lantaa ja biojätteitä, josta muuten haihtuisi metaania ilmaan.

”Biokaasu on kiertotaloutta! Tulevaisuudessa uskon, että jokaisella isolla maatalolla on oma biokaasuvoimala, josta saa lämpöä rakennuksiin ja virtaa tankkiin. Biokaasuvoimaloiden avulla maataloudenkin päästöt vähenevät.”

Kaasuautoilijat-yhdistys tarttuu verotukseen

Muutama kuukausi sen jälkeen, kun Lankia oli hankkinut ensimmäisen kaasuautonsa, hänet bongattiin nettikeskustelusta Kaasuautoilijat-yhdistyksen hallitukseen.

Yhdistyksen yksi tärkeimmistä tehtävistä on ajaa sitä, että liikenteessä käytettäisiin tulevaisuudessa vain biokaasua. Näin kaasuautot voitaisiin luokitella päästöttömiksi tai hyvin vähäpäästöisiksi autoiksi, jolloin ne rinnastetaan verotuksellisesti sähköautoihin.

”On epäoikeudenmukaista päästöihin nähden, että kaasuautoista on maksettava käyttövoimaveroa. Samaten on erikoista, että fossiilisen maakaasun hinta on edullisempi kuin biokaasun. Hintojen tulisi olla sellaiset, että ne ohjaisivat ihmisiä ympäristöystävällisempiin valintoihin, ei toisin päin.”

Ystäväpiirissä bensa vaihtuu kaasuun

Vaikka kaasuautoista on Lankian mukaan edelleenkin vaikea löytää informaatiota, tietoisuus kaasuautojen hyödyistä on vähitellen lisääntynyt.

Muun muassa Suomen kaasuautokanta kaksinkertaistui vuoden 2018 aikana.

”Omassa lähipiirissänikin kaasuauto on lähtenyt lisääntymään. Parhaiten tieto leviää suusta suuhun. Kaikki kaasuautoilijat, levitetään siis tietoa!”, Lankia kannustaa.